Tuolla metsässä makaa kuollut mies.
Otto se oli, sen konstaapeli ties.
Oli sitten katkennut lopulta kyläkulkurin raskas ies.
Kuolema luonnollinen, oli konstan lausunto.
Meille jäi käteen huono omatunto.
Siinä se sairas paskoissaan makasi.
Piruko sitten taivasosuutemme
takasi.
Se oli kylän paskakuski sekatyöläinen se Otto.
Syy on meidän, syyllisyys itää
me emme saata sitä sisällä pitää.
Suuna päänä räävittiin Paska-Ottoa.
käskettiin sitä pelaamaan lottoa.
Äijä halusi palkkansa nostaa 5.pennisinä kioskille.
Sille kun tehtiin kuulemma jotain jenkeissä aivoille.
Se asui toisten nurkissa silloin 70-luvulla.
Mitään se ei tehnyt sillä puvulla
joka sillä oli aina mukana
ja jonka taskussa oli Amerikanpassi
ja mukana pieni
merimieskassi: ties mitä sisälsi se massi.
Otto kulki talosta taloon sinne missä oli töitä.
Nurkissa matrassillaan vietti öitä.
Tyytyi luomaan karsinoista lantaa
syöden sitä mitä oli taloista antaa.
Se oli sitä onnellista ja yhteisöllistä aikaa maalla.
”Hyvä työmies se Otto. Ja halpa.
Jättäkää kersat se kielikiusan kalpa.”
Otolla oli tapana pieniä tyttöjä polvella hypitellä
ja samalla laulujaan siinä hymistellä.
”Otto se on mainio lastenvahti
silloin kun muilla on liian kova tahti.”
Joku isommista tytöistä sen keksi.
Oli tullut mieleen
aikuisten seksi.
Kerrottiin kuinka Otto meitä sylissä hipelöi.
Kuinka sen käsi helman alta kopeloi.
Vain koska Otto haisi paskalta jota loi
ja meitä yökötti miten se sotaten piimää joi.
Kerrottiin kaikille ujoina moisesta,
saatiin tukea toinen toisesta.
Kylällä alettiin kovasti puhella,
Oton toimia tosissaan udella.
Joku tiesi kertoa, että Otto oli ollut Amerikoissa
mielisairaalassa.
”Eivät osaa viattomat moisia pohtia.
Hirvittää Ottoa nurkissaan tohtia.”
Ei ollut enää taloissa töitä.
Otto pienessä vajassaan vietti öitä.
Oli sentään kamiina ja piisi.
Otto sekosi. Metsässä vainosi hiisi.
Meillä oli piru merrassa varsinkin siinä kerrassa
kun sen mökille hiivittiin ja tavarat levälleen riivittiin.
Löytyi kuva: vaimo, tytär ja pyhäpuku.
Otolla oli siis siellä omakin suku.
Se kuva me repäistiin kahtia kaverin pitäessä vahtia
vaan ei Otto silloin tullut, vaikka riehuimme kuin hullut.
Seinille levitimme lehmänlantaa.
Naapurin Liisalla oli piimää antaa.
Seuraavana päivänä löysimme talon takaa
Oton joka metsikössä makaa.
Sen kerran muistan, kun istuimme navetan sillalla.
Aurinko paistoi niin kultaisena illalla.
Laulu ja syli keinui kuin kehto, vaunu.
”Sviiing loov, sveeet shaaariot...”
Joskus vieläkin tajuan illoin:
se paskanhaju ei vaivannut minua silloin.