Rujoja riimejä 1

Tämän piti mennä Kouvolan dekkarirunokilpaan, mutta myöhästyin.Onneksi. Tässäpä rumat riimit kyseenalaiseksi iloksi. Jutussa on ihan hiven totta 70-luvun kyläelämästä.

Tuolla metsässä makaa kuollut mies.

Otto se oli, sen konstaapeli ties.

Oli sitten katkennut lopulta kyläkulkurin raskas ies.

Kuolema luonnollinen, oli konstan lausunto.

Meille jäi käteen huono omatunto.

Siinä se sairas paskoissaan makasi.

Piruko sitten  taivasosuutemme takasi.

Se oli kylän paskakuski sekatyöläinen se Otto.

Syy on meidän, syyllisyys itää

me emme saata sitä sisällä pitää.

Suuna päänä räävittiin Paska-Ottoa.

käskettiin sitä pelaamaan lottoa.

Äijä halusi palkkansa nostaa 5.pennisinä kioskille.

Sille kun tehtiin kuulemma jotain jenkeissä aivoille.

Se asui toisten nurkissa silloin 70-luvulla.

Mitään se ei tehnyt sillä puvulla

joka sillä oli aina mukana  ja jonka taskussa oli Amerikanpassi

ja mukana  pieni merimieskassi: ties mitä sisälsi se massi.

Otto kulki talosta taloon sinne missä oli töitä.

Nurkissa matrassillaan vietti öitä.

Tyytyi luomaan karsinoista lantaa

syöden sitä mitä oli taloista antaa.

Se oli sitä onnellista ja yhteisöllistä aikaa maalla.

”Hyvä työmies se Otto. Ja halpa.

Jättäkää kersat se kielikiusan kalpa.”

Otolla oli tapana pieniä tyttöjä polvella hypitellä

ja samalla laulujaan siinä hymistellä.

”Otto se on mainio lastenvahti

silloin kun muilla on liian kova tahti.”

Joku isommista tytöistä sen keksi.

Oli tullut mieleen  aikuisten seksi.

Kerrottiin kuinka Otto meitä sylissä hipelöi.

Kuinka sen käsi helman alta kopeloi.

Vain koska Otto haisi paskalta jota loi

ja meitä yökötti miten se sotaten piimää joi.

Kerrottiin kaikille ujoina moisesta,

saatiin tukea toinen toisesta.

Kylällä alettiin kovasti puhella,

Oton toimia tosissaan udella.

Joku tiesi kertoa, että Otto oli ollut Amerikoissa mielisairaalassa.

”Eivät osaa viattomat moisia pohtia.

Hirvittää Ottoa nurkissaan tohtia.”

Ei ollut enää taloissa töitä.

Otto pienessä vajassaan vietti öitä.

Oli sentään kamiina ja piisi.

Otto sekosi. Metsässä vainosi hiisi.

Meillä oli piru merrassa varsinkin siinä kerrassa

kun sen mökille hiivittiin ja tavarat levälleen riivittiin.

Löytyi kuva: vaimo, tytär ja pyhäpuku.

Otolla oli siis siellä omakin suku.

Se kuva me repäistiin kahtia kaverin pitäessä vahtia

vaan ei Otto silloin tullut, vaikka riehuimme kuin hullut.

Seinille levitimme lehmänlantaa.

Naapurin Liisalla oli piimää antaa.

Seuraavana päivänä löysimme talon takaa

Oton joka metsikössä makaa.

Sen kerran muistan, kun istuimme navetan sillalla.

Aurinko paistoi niin kultaisena illalla.

Laulu ja syli keinui kuin kehto, vaunu.

”Sviiing loov, sveeet shaaariot...”

Joskus vieläkin tajuan illoin:

se paskanhaju ei vaivannut minua silloin.

Idea nuorten työllistymiseksi

Entinen eurovaltuutettuni Tarja Cronberg ehdotti tänään Suomeen tuotavaksi Portugalista ja Kreikasta nuoria saamaan työmahdollisuuksia. Sinänsä hyvä idea Teerisaaren valtiattarelta. Tosin tahtoisin ensin taata oman pienen kuntani nuorille kunnon kesätyöpaikat hänen asemassaan.

Kun alkuvastustus laantui, ajattelin asiaa toisin.

Muistatteko nuorten työleirit joskus 70-80 -luvuilla? Kibbutsit?

Sitä matkustettiin pitkin Eurooppaa sadonkorjuuseen ja metsätöihin vastaan ylläpitoa ja paluulippua. Silloin poliittinen ilmapiiri oli toinen. Tiedättehän: solidaarisuus, kansainvälisyys jne. Ja laulettiin ja soitettiin todella lujaa. Sitten kaikki kuivui jotenkin kokoon, ja siinä sitä seisottiin illuusiot poksahtaneina kuin ilmapallot.

Entäpä jos siitä siemenestä itäisi pienoinen uusi aate. Kansainvälistä solidaarisuutta, uusia työtilaisuuksia pikkupaikkakunnille, kieli-ja mielikokemuksia?

Jospa vaikka pikkukylällemme (ja Tarjankin keeäpaikkaan)  houkuteltaisi etelästä kielitaitoisia nuoria kansainväliselle työleirille netissä mainostamalla.

Meillä olisi tarjolla avohakkuualueiden istutusta, niittyjen viikatteella niittämistä, piennarten raivausta ja kaikkea vastaavaa. Meidän nuoremme voisivat tavata muualta tulleita nuoria ja vaihtaa kokemuksia. Etelän nuoret saisivat työkokemusta rinnakkain omiemme kanssa, raitista ilmaa ja pulikoimista Höytiäisessä.
Nuoremme saisivat uusia vaikutteita, ja etelän vieraat arvokasta eloonjäämistaitoa.

Tämä ei maksaisi liikaa.

Mahdollinen skenaario:

Käytämme tietenkin EU:n hankerahaa. Siitähän tällä kylallä on kokemusta. Meillä on päteviä hankevetäjiä, ja allekirjoittanutkin olisi mukana. Kyllä tähän irtoaisi rahaa, etenkin vihreiltä. :)

Paikalliset nuoret mainostavat hanketta netissä, kääntävät englanniksi, joka on hankkeen toinen kieli.
Nuoret sitoutetaan tulevaan yhteistyöhön työleirin aikana minimipalkalla. Taitavia nuoria löytyy..

Nuorille tarjotaan kansainvälistä työleiriä, jossa majoitutaan entisille kansakouluille. Muutetaan ne alkeelliseksi retkeilymajaksi, yhteisöllisyys kun kasvattaa nuoria ja lisää sosiaalisia taitoja. Joukkomuonitus järjestetään paikallisin voimin, ja nuoret osallistuvat kaikkeen työhön.

Nuoret maksavat menomatkan itse. Paluumatka ansaitaan työllä. Maanviljelijöitä ja metsänomistajia patistetaan maksamaan minimipalkkaa välttämättömästä työstä. (Tämä on suunnitelman todella heikko kohta, milloinka moisesta olisi kuultu!) Hehän saavat myös runsasta EU-tukea hankkeen ulkopuolisista lähteistä.

Ja nyt kuvitellaan ihan vapaasti

Nuoret saapuvat Joensuun kentälle. Omat nuoremme ottavat heidät vastaan, ja painellaan bussilla kyläkoululle, jossa saadaan soppaa. Koulu on järven rannalla, auvoisa tuuli liplattaa laineilla ja koivut tuoksuvat jne. Asetutaan taloksi ja tutustutaan. Sitten lähdetään bussilla nitylle viikatteiden kanssa. Perinnetaitaja opastaa tulkin välityksellä. Huhkitaan työrupeama, tarjotaan tuoretta leipää ja kotikaljaa. Illalla porukka viedään ranatasaunaan ja uimaan. Kesäyössä nuoret hoitavat kulttuurikokemusten vaihtoa.

Työn tahti kovenee päivä päivältä, metsää istutetaan hakkuaukioille. Taitavat vetäjät ja sitoutetut nuoret hoitavat ohjelman hauskan osuuden. Siinä sivussa tehdään räkänokista ja pissiksistä miehiä ja naisia Pohjois-Karjalan malliin keäkuukausina ja perinnemaisemamme saatetaan ennalleen samasssa rytäkässä

Vaihdetaan kansainvälisiä kokemuksia. Maistellaan tapaksia ja tsatsikia ja lanttukukkoa  ja piirakoita porukalla. Hitsaudutaan muutamassa viikossa mahtavaksi työtiimiksi.

Ja sitten koittaa haikea eron hetki. Etelän nuorilla on paluulippu ja parhaassa tapauksessa hieman opiskelurahaa, kuten meidän nuorillammekin. Koskaan ei unohdeta viikkoja luonnossa ja arvokasta työkokemusta. Vilkutetaan, ja luvataan tavata facebookissa vastedes.

Nyt taitaa olla aika heretä tai herätä. Tämähän oli jo vanhentunut unelma!.

Hei, olen Kati Kynäilijä!

Tervetuloa blogiini, joka on lähinnä oman pöytälaatikkoni kyberavaruusvastine. Kirjoittelen, kun asiaa on.
Täällä ei julkaista  upeita kuvia kuin sattumalta, ei paljasteta salaisia arkistoja, ei vastata nopeasti toisten käyttäjien komentteihin.

Julkisuus ei ole itseisarvo, vaikka ruodinkin joskus julkisia ilmiöitä

Olen rujojen riimien kruunaamaton kuningatar, käyttörunouden rustaaja.
Ja tämä on aika iso pöytälaatikko. Itse asiassa: melkoinen hiekkalaatikko.

Voi pojat ja tytöt, tästä se alkaa.